Kirjoitukset

Löytyi 7 kirjoitusta vuoden 1999 syyskuulta.

Vanhusten lääkitys vaatii jatkuvaa arviointia

Vanhukset käyttävät paljon lääkkeitä. Suurimmasta osasta on hyötyä, mutta asianmukainen käyttö vaatii valppautta. Amerikkalaisessa tutkimuksessa selvitettiin kotona asuvien (joskin periaatteessa hoivakotiinkin sopivien) 60-106 vuotiaiden lääkitystä. ...

Digoksiini ja sydämen vajaatoimintapotilaiden ennuste

Digoksiinia on käytetty sydänpotilaiden hoidossa yli 200 vuotta. Tiettyjen etujen lisäksi digoksiiniin on jo vanhastaan tiedetty liittyvän erilaisia haittavaikutuksia. Pari vuotta sitten julkaistu tutkimus ei kuitenkaan voinut osoittaa digoksiinin ...

Lihassolujen kato virtsainkontinenssin syynä?

Virtsainkontinenssi eli virtsan pidätyskyvyttömyys on iän myötä yleistyvä hankala vaiva. Kotona asuvilla vanhuksilla sitä esiintyy n. 30 %:lla, laitoksissa asuvilla jopa puolella. Uudella täsmälääkkeellä, tolterodiinilla (Detrusitol), voidaan ...

Katsaus Lewyn kappale- (Lewy body) dementiasta

Lewyn kappale-dementia kuvattiin jo vuonna 1961, mutta vasta 90-luvulla on huomattu, että se saattaa olla toiseksi yleisin dementiamuoto Alzheimerin taudin jälkeen. Tautiin liittyy kuitenkin edelleen runsaasti epäselvyyttä, mm. rajankäynnistä sekä ...

Alzheimerin tautikin verisuonitauti?

Alzheimerin tautiin liittyvät tyypilliset muutokset aivoissa, mutta yhä enemmän vaikuttaa siltä, että potilaan dementiaoireet riippuvat siitä, onko mukana myös aivoverisuonten muutoksia. Lancetissa on julkaistu lisää tätä tukevia todisteita, joiden ...

Iäkkään itsemurhan ennusmerkit

Göteborgissa selvitettiin 100 yli 65 vuotiaan itsemurhan tehneen itsetuhoajatuksia kuolemaa edeltäneen vuoden aikana. Tätä varten haastateltiin 85 itsemurhan tehneen läheistä henkilöä. 73 % oli antanut läheiselleen jonkinlaisia itsemurhaan viittaavaa ...