Pidentääkö lääketiede vanhusväestön elinikää?

Timo Strandberg,
dosentti, sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri

50 vuotta sitten suuren päivälehden uutiskynnyksen ylitti se, kun "70-vuotias pirteä vanhus matkusti lentokoneella Amerikkaan asti sukulaisiaan tapaamaan". Tänä vuonna uutisiin tuskin pääsee 100-vuotiaskaan lentomatkustaja, 100-vuotias benjihyppääjä tai 77-vuotias astronautti kylläkin. Paitsi lentomatkustamisen yleistymistä, rinnastus heijastaa mielestäni hyvin myös ihmisten eliniän pidentymistä viime vuosikymmenien aikana ja nykyään yli 90 vuotiaat ovatkin suhteellisesti eniten kasvava ikäryhmä Suomessa.

Pitkän, jopa ikuisen elämän tavoittelu ei ole uusi asia. Vuonna 1512 espanjalainen tutkimusmatkailija Juan Ponce de Leon, etsiessään intiaanien salaperäistä nuoruuden lähdettä, törmäsi uuteen maahan, jonka hän löytöpäivän - palmusunnuntain - mukaan nimesi Floridaksi. Ponce de Leon ei nuoruudenlähdettä löytänyt - hän kuoli jo muutaman vuoden kuluttua - mutta Floridasta ovat kyllä sittemmin löytäneet vanhuudensijansa monet sukupolvet. Ironista vain on se, että siellä oleskelu ennemminkin vanhentaa - runsaan auringonvalon takia ainakin ihoa.

Ehkäpä Ponce de Leon oli kuitenkin oikeilla jäljillä, koska tuoreiden Euroopan Unionin tilastojen mukaan hänen jälkeläisensä - espanjalaiset - tänä päivänä elävät japanilaisten ohella pisimpään maapallolla.

Onko Välimeri vai moderni lääketiede sitten ikuisen nuoruuden lähde? Nuoruuden tavoitteluun kannustavat - paitsi taloudelliset hyödyt - myös esimerkiksi kroonisten sairauksien ja vanhenemisilmiöiden kiinteät yhteydet. Pystyykö lääketiede pidentämään elämää? Kyllä ja ei. Elämän pidentymisellä voidaan nimittäin tarkoittaa kahta erillistä ilmiötä. Toisaalta, kullekin lajille ominaisen elinkaaren (life span) pidentymistä, toisaalta yksilön lisääntynyttä mahdollisuutta saavuttaa lajilleen ominainen elinikä (eliniän odote, life expectancy). Vaikka eliniän odotteeseen voidaan vaikuttaa esim. vakavien tautien riskitekijöitä vähentämällä, yhtä ja yleispätevää menetelmää, jolla voitaisiin ratkaisevasti vaikuttaa ihmisen lajilleen ominaiseen elinkaareen - maksimissaan noin 120 vuotta - ei ole toistaiseksi löydetty. Tähän mennessä ikäennätys lienee naisilla 122 vuotta ja miehillä 113 vuotta. Näitä innokkaimmat gerontologian tutkijat eivät pidä välttämättä ylärajoina, joten tarkastelenkin aluksi elinkaaren pidentämisen mahdollisuuksia.

Vanheneminen ja vanhenemisnopeus riippuvat selvästi sekä perinnöllisistä (geneettisistä) että ulkoisista tekijöistä. Luonto on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka elämänkaaren pituus on sidoksissa lajiin (ja pisimpään elävät yleensä kookkaimmat eläinlajit).

Geneettisten tekijöiden vaikutuksesta ihmisen elinikään onkin olemassa lukuisia viitteitä. Joidenkin sukujen jäsenet ovat erityisen pitkäikäisiä, tiettyihin kromosomihäiriöihin, kuten Downin oireyhtymään (21-trisomia), liittyy nopea vanheneminen. Satavuotiailla tehdyissä tutkimuksissa on heillä todettu odotettua enemmän angiotensiini konvertaasi-entsyymin (ACE) DD-genotyyppiä, ja vähemmän apolipoproteiini E:n epsilon 4-alleelia (joka toisaalta assosioituu sekä sepelvaltimotautiin että Alzheimerin tautiin). Myös eroja eräiden HLA-kudostyyppien esiintyvyyksissä nuorempiin verrattuna on raportoitu. Ääriesimerkin perinnöllisten tekijöiden vaikutuksesta vanhenemisnopeuteen tarjoavat Wernerin- ja progeria- oireyhtymät. Näissä perinnöllisissä poikkeavuuksissa yksilö vanhenee ennenaikaisesti ja kuolee jo nuorella iällä yleensä vanhuuteen liittyviin ilmiöihin, kuten ateroskleroosiin ja osteoporoosiin. Wernerin oireyhtymässä syynä on häiriö geenissä, joka säätelee DNA:n kaksoiskierteen solun jakautuessa avaavaa helikaasi-entsyymiä. Näin mutaatioriski solun jakautuessa lisääntyy ja vanhenemismuutokset kiihtyvät.

Ajatus soluissa olevasta 'kellosta', joka jo syntymästä saakka määrää eliniän, on saanut viime vuosina tukea telomeereja koskevasta tutkimuksesta. Telomeerit ovat DNAn pätkiä kromosomien päissä, jotka sytytyslangan tapaan lyhenevät aina solujen jakautuessa. Kun telomeerit on loppuunkulutettu, solun uusiutumiskyky ehtyy. Telomeerit ovat sattuvasti kuin se elämänlanka, jota kreikkalaisen mytologian mukaan kohtalottaret Klotho, Lakhesis ja Atropos kutoivat, mittasivat ja leikkasivat poikki kun aika oli täytetty.

Mutta voidaanko kohtaloa uhmata ja kelloa siirtää taaksepäin? Telomeereja voidaan uusia telomeraasi-entsyymin avulla, jota normaalistikin on eräissä soluissa, kuten verisolujen kantasoluissa. Telomeraasi on kuitenkin myös syöpäsolujen keino kontrolloimattomaan kasvuun. Tämä kuvastaakin osaltaan niitä suuria ratkaisemattomia ongelmia, joita vanhenemisilmiöiden muunteluun geenimanipulaation keinoin epäilemättä liittyy, etenkin kun vanheneminen on kokonaisuutena useiden geenien toiminnan summa.

Vaikka ulkoisilla tekijöillä lieneekin enemmän merkitystä eliniän odotteen kannalta, viittaavat erityisesti ns. kalorirajoituskokeet mahdollisuuksiin myös lajille ominaisen elinkaaren pidentämiseen. Kun jyrsijöiden kalorisaantia jyrkästi vähennetään, näyttää siltä kuin niiden maksimaalista, lajille ominaista elinikää, todella pystyttäisiin pidentämään. Kysymys ei olisi siis pelkästään siitä, että lajinmukaista elinikää voidaan paremmin hyödyntää. Ihmisellä ei mekanismin toimimisesta ole tietoa (eikä anorektikkoja ole totuttu pitämään erityisinä terveyden perikuvina), mutta Amerikassa lienee nykyisellään useita teoriaan uskovia laihoja tutkijoita, joten tulevaisuuden 150-vuotiaat gerontologit mahdollisesti todistavat teorian paikkansapitävyyden.

Sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta vanhenemiseen on esitetty lukuisia teorioita. Niiden avulla voidaan selittää monia vanhenemiseen liittyviä tapahtumia, mutta yksikään niistä ei ole täysin kattava, ja toisaalta ulkoisten ja sisäisten tekijöiden jyrkkä erottelu on hankalaa ja usein keinotekoista. Edellä esitetyn geneettisen vanhenemismallin lisäksi mainitsen tässä vain hormonien vaikutuksiin perustuvan teorian, hapettumisteorian ja ns akkumulaatioteorian, jonka mukaan aikojen kuluessa elimistöön kertyy aineenvaihduntatuotteita, jotka ovat toiminnan kannalta haitallisia ja edistävät vanhenemista.

Vanhenemisteorioiden pohjalta on lääketiede pyrkinyt kehittelemään menetelmiä vanhenemisen ehkäisemiseksi : esimerkkejä hormonaalisista lähestymistavoista ovat kasvuhormoni tai sen eritystä lisäävät yhdisteet, dehydroepiandrosteroni (DHEA) sekä melatoniini. Kaikista näistä on lupaavia tuloksia, mutta runsaasti myös ratkaisemattomia kysymyksiä. Tämä ei ole silti estänyt esimerkiksi DHEAn ja melatoniinin estotonta markkinointia Amerikassa vanhenemista ehkäisevinä ihmelääkkeinä. Antioksidanteilla pyritään estämään hapettumista ja vapaiden radikaalien haittoja ja pimagediini-yhdisteellä vähentämään valkuaisaineiden muuntumista. Teoriat ovat hyvinkin erinomaisia, mutta käytännön näytöt ainakin toistaiseksi vaisuja.

Kun geeneihin pohjautuvan vanhenemistapahtuman ehkäisykeinot ovat olemattomat, ikääntymiseen liittyvien haittojen ehkäisyssä vanhenemiseen liittyvien sairauksien tehokkaan ehkäisyn ja hoidon merkitys näyttää jatkuvasti korostuvan, Vaikka siis vanheneminen pääasiassa johtuukin sisäsyntyisistä, vaikeasti hallittavista tapahtumista, vanhenemista voi nopeuttaa ja vastaavasti hidastaa elintavoilla. Toisin sanoen, vaikka emme voisikaan vaikuttaa ihmislajin maksimaaliseen elinkaareen, voimme kuitenkin pidentää odotettavissa olevaa elinikää, kullekin annetun leiviskän puitteissa. Kuten hyvin tiedämme, näin on kehittyneissä maissa viime vuosikymmeninä tapahtunutkin. Mikä tässä sitten on suotuisan yhteiskunnallisen kehityksen, mikä nimenomaan lääketieteen edistymisestä johtuvaa? Näiden jyrkkä erottelu on usein mahdotonta.

Eliniän odotteen pidentyminen johtuu useista tekijöistä: hygienian kohentuminen, rokotukset ja antibiootit vaikuttavat vaarallisiin infektioihin. Vähentämällä väestön tupakointia ja alentamalla verenpainetta ja seerumin kolesterolitasoja yhteiskunnallisin toimin on voitu vähentää työikäisten sepelvaltimotautia ja suoda näin useammille mahdollisuus saavuttaa vanhuusikä. Toisaalta keskeisten kansansairauksien ehkäisyyn on saatu myös yhä tehokkaampia ja turvallisempia lääkinnällisiä keinoja. Lääkintätaidon kehittyminen on parantanut mahdollisuuksia selviytyä jo puhjenneistakin sairauksista. Esimerkiksi syövän hoidon realistiset mahdollisuudet paranevat huimaavaa vauhtia.

Mielenkiintoinen on englantilaisen Barkerin hypoteesi sikiökauden ravitsemuksen ja kasvun heijastumisesta myöhemmän iän sairauksiin ja kuolleisuuteen. Yleisen elintason nousun voisi näin ajatella tätäkin kautta vaikuttavan elinikään. Mutta jo parempi koulutuskin lisää väestön elinikää.

Siitä, miten yhteiskunnalliset tekijät ja muutokset vaikuttavat väestön terveyteen ja elinikään - ja miten tilanne voi nopeastikin muuttua - antavat kouriintuntuvan näytön tapahtumat entisessä Neuvostoliitossa ja Venäjällä 80- ja 90-luvulla. Erityisesti miesten eliniän odote on 90-luvun Venäjällä pudonnut tavalla, joka hakee vertaistaan rauhanajan oloissa. Eliniän lyhentyminen ei näytä johtuvan suoranaisesti köyhyydestä eikä terveydenhuollon romahtamisesta - hyvin nuorten ja vanhusten eliniän odote ei ole lyhentynyt. Pääasiallisiksi keski-ikäisten tappajiksi tutkijat osoittavat runsaan alkoholin ja tupakoinnin. Eliniässä näkyikin nousu pääsihteeri Gorbatsovin kuivatuskampanjan aikoihin 80-luvun lopulla, mutta olojen tältäkin osin Venäjällä 90-luvulla vapautuessa myös kuolleisuus seurasi alkoholin kulutuslukuja.

Koska epäterveelliset elintavat, ulkoiset stressitekijät ja ennen kaikkea tunnetuista ja tuntemattomista syistä syntyneet sairaudet kiihdyttävät vanhenemista, on helppo perustella lääketieteen kehityksellä olevan merkitystä eliniän pidentymisessä. Yllättäen kuitenkin eri tutkimukset ovat osoittaneet, että tunnustetuillakin kansanterveydellisillä toimenpiteillä kuten tupakoinnin lopettamisella, syöpäseulonnoilla, verenpaineen hoidolla tai kolesterolin alentamisella voidaan elinikää keskimäärin pidentää vain joitakin kuukausia. Jopa kaikkien syöpäsairauksien eliminoiminen pidentäisi väestön odotettavissa olevaa elinikää alle kaksi vuotta.

Onko lääketieteestä elämän pidentymisen kannalta loppujen lopuksi siis suurtakaan hyötyä? Hyötyjä pohdittaessa, elämän pidentymistä lienee kuitenkin hedelmällisempää tarkastella yksilön kannalta: on selvää, että esim. hengenvaarallisen äkillisen infektiotaudin, syövän tai sydäninfarktin onnistunut hoito taikka rokotuksella estetty vaikea sairaus voi lykätä yksilön kuolemaa vuosikymmeniä. Itse asiassa tutkijat ovat pitäneet kannattavana sellaista sairauksia ehkäisevää toimenpidettä, joka väestötasolla pidentää elämää keskimäärin jo kuukauden tai enemmän (Wright & Weinstein, New England Journal of Medicine, August 6, 1998, ss. 380-386). Toisaalta sairauksien ehkäisyn tavoitteena - varsinkaan vanhuusiässä - ei ole yleensä niinkään nähty kuoleman, vaan toimintakyvyn heikkenemisen välttämistä. Tosin erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan 80-vuotiaat kuitenkin itse pitivät elämän jatkumista - raihnaisenakin - arvokkaana. Yhtä kaikki, jos compression of morbidity-teoria siitä, että sairauksien lykkääminen mahdollisimman myöhäiseen ikään lyhentää kroonikkovaihetta, on tämä lykkääminen paitsi yksilön myös yhteiskunnan kannalta perusteltua.

Pidentääkö lääketiede siis vanhusten elinikää? Edullisten yhteiskunnallisten muutosten - joista kehittynyt lääketiede on vain yksi - suurin merkitys eliniän pidentymiselle on siinä, että ne suovat useammille keski-ikäisille mahdollisuuden saavuttaa vanhuusikä hyvässä kunnossa, ja näin myös vanhuusikä pitenee. Kuolemisen vauhti näyttäisi jopa paradoksaalisesti hidastuvan hyvin korkeassa iässä, "yhä korkeamman iän saavuttamisen todennäköisyyttä lisää säilyminen hengissä riittävän pitkään!". Keskimäärin selvästi pienempi merkitys eliniän pitenemisen kannalta on sitten vanhusten henkeä uhkaavien sairauksien hoidon kiistaton kehittyminen tai esim. influenssarokotukset. Näillä voi toki olla suurikin merkitys yksilön eliniän pitenemisen kannalta.

Huomattavasti selvempi lääketieteen - tai biolääketieteellisen perustutkimuksen - osuus olisi epäilemättä niissä lähinnä futuristisissa toimenpiteissä, joilla ihmislajin absoluuttista elinikää pystyttäisiin pidentämään. Tällöin tuskin enää olisi kyse pelkästään vanhusväestön eliniän pidentymisestä, vaan koko vanhenemisen siirtymisestä tai loppumisesta. Aivan samoin kuin äskettäin markkinoille tulleen - geneettisen manipulaation jäljiltä - "kuolemattoman" (so. mädäntymättömän) tomaatin kohdalla, kuolemattoman ihmisenkään kehittäminen tuskin onnistuisi kritiikittä. Etenkin kun tiedämme, että 10 miljardin ihmisyksilön luku maapallolla on nykyisenkin eliniän puitteissa lujaa vauhtia lähestymässä.

Vanha kasku kertoo potilaasta, joka lääkärin antaman terveyskasvatuksen jälkeen kysyy, auttaako neuvojen noudattaminen elämään pitempään. Ei, vastaa lääkäri, mutta ainakin teistä tulee tuntumaan siltä. Mitäpä ihminen ikuisen elämänsä aikana tekisi, pelaisi golfia? Katsoisi Kauniiden ja rohkeiden 12. triljoonaa osaa?? Mutta ehkäpä lääketiedekin sitten toisi tähän ongelmaan ratkaisuja, joista nykyiset onnellisuus- ja potenssipillerit ovat vain kalpeita aavistuksia.

Päivitetty 7.12.1998