Yhä useammalla ikääntyneellä on omat hampaat - Nyt on vanhusten suunhoidon vuoro

Anja Ainamo

Motto:
Hammasääketieteen keinot riittävät hyvin hoitamaan jokaisen vanhuksen hammasongelmat, mutta millä resursseilla kaikki vanhukset saadaan hoidon piiriin? Kuka huolehtii toimintakyvyltään heikentyneen vanhuksen suun päivittäisestä hoidosta?

Lapset ja nuoret ovat pitkään saaneet nauttia järjestelmällisestä suun ja hampaiden hoidosta. Suun terveys on parantunut jopa odotettua nopeammin, mikä osoittaa, että hammaslääketieteen alan tutkimustulokset on oikein hyödynnetty.

Vanhusten suun terveydenhoidossa ongelmat ovat nyt samat kuin lasten ja nuorten ongelmat aikanaan olivat. Ratkaisukin on sama: - puhdistusopetusta, motivointia järkevään sokerin käyttöön ja terveelliseen ruokavalioon sekä hampaiden vahvistamista fluorilla.

Hampaattomat käyvät yhä harvinaisemmiksi

Vielä 1970-luvulla, jolloin yli 75-vuotiaita oli Suomessa vain noin 100 000 henkeä, oli yleinen käsitys, että vanhuus ja hampaattomuus kuuluvat yhteen. Siihen aikaan meillä olikin valtaosa vanhuksista hampaattomia. Nyt 1990-luvulla, kun vanhusten määrä on kolminkertaistunut, on hampaattomien määrä vähentynyt.

Viime vuosisadalla, ennen kuin sokerin syönti yleistyi Suomessa, hampaat eivät yleensä reikiintyneet. Puhkeavat viisaudenhampaat ja tapaturmat aiheuttivat joskus hammasvaivoja nuorille ihmisille. Vain aniharva ehti menettää hampaansa hitaasti etenevän ientulehduksen vuoksi aikana, jolloin keskimääräinen elinikäkin oli vain 40 vuotta.

Vuosisadan vaihteesta sokerin käyttö hiljalleen yleistyi kolmekymmentäluvun lamakauteen saakka, ja taas sen mentyä ohi toiseen maailmansotaan asti. Sokerin käytön yleistyessä ei tihentynyttä sokerinkäyttöä kuitenkaan osattu yhdistää hampaiden reikiintymiseen. Ei myöskään tunnettu fluorin etuja hampaiden vastustuskyvyn lisääjänä. Hampaiden harjaamisen merkitys ientulehduksen ehkäisijänä selvisi vielä myöhemmin.

Sotien jälkeen sokerin säännöstely loppui vasta vuonna 1954, jolloin sekä aikuisten että lasten hampaat aIkoivat reikiintyä huolestuttavasti. Reikiintymisen ollessa pahimmillaan 1960 1uvulla oli hammaslääkärien lukumäärä vielä vähäinen. Laajoilla alueilla oli vain yksi hammaslääkäri 10 000 asukasta kohti. Ymmärrettävästi hoitotyö oli enimmäkseen oirenmukaista - särkevien hampaiden poistoa. Koulutusta lisäämällä asia on jo korjattu ja vuonna 1990 meillä on yksi hammaslääkäri tuhatta asukasta kohti.

Jo vuonna 1962 Suomeen tulivat ensimmäiset fluorihammastahnat, joiden käytön lisääntyessä alkoi reikiintyminen vähentyä. Hammaslääkäreille jäi aikaa myös paikata ja juurihoitaa potilaiden hampaita. Jo 1970-luvulla voitiin kouluhammashoitoloiden tilastoista havaita lasten hampaiden kunnon paranemista. Kansanterveyslaki vuodelta 1972 oli niin ennakkoluuloton, että se velvoitti kouluhammaslääkärit käyttämään viikottaisesta työajastaan osan ehkäisevän hoidon opettamiseen. Tällä valistustyöllä on epäilemättä ollut suuri vaikutus siihen, että omahoito, joka onkin kaikkein merkityksellisin osa hampaidenhoitoa, on kunnossa suurella osalla lapsia ja nuoria. Alle 34 vuotiaista on nykyään hampaattomia vain noin prosentti ja tässä olemme aivan tasoissa Ruotsin ja Yhdysvaltain vastaavien lukujen kanssa (0,5 % ja 1,0 %).

Aikuisten hammastelveys sensijaan on meillä paljonkin jäljessä sekä Ruotsista että Yhdysvalloista. Sodanjälkeisen kariesepidemian jäljiltä meille on jäänyt suuri joukko hampaattomia, jotka nyt ovat keski-iässä ja vanhempia. Kun kymmenkunta vuotta sitten keksittiin iskulause "Hampaat on tarkoitettu eliniäksi", tuntui, että se oli tarkoitettu vain nuorelle sukupolvelle innostamaan aktiiviseen hampaiden hoitoon. Hampaattomuuden vähenemistä väestötasolla ei ole pidetty todennäköisenä ennen ensi vuosituhatta. Ruotsissa, jossa sairausvakuutus on korvannut hammashoidon vuodesta 1974, aikuisten hammasterveys on Pohjoismaiden paras. Terveyden paranemista ja hampaattomuuden vähenemistä on seurattu Göteborgissa jo vuodesta 1972 lähtien. Ruotsissa onkin laskettu koko väestön hampaattomuuden vähenevän prosentin verran vuosittain ja lähes poistuvan ensi vuosituhannelle päästäessä. Samansuuntaiseksi näyttää kehitys muuttuvan Suomessakin. Kun vuonna 1980 suoritetun tutkimuksen mukaan koko Suomen väesttistä oli hampaattomia 25 % (noin 1 200 000), oli vastaava luku vuonna 1990 vain 15 % (noin 750 000). Ensi vuosituhannen alkaessa Suomessa olisi tämän kehityksen jatkuessa vain 5 % väestöstä (noin 250 000) täysin hampaattomia ja näistäkin olisi valtaosa yli 65-vuotiaita.

Tellervo Tervosen vuonna 1982 tutkimilla Pohjanmaan 65-vuotiailla oli keskimäärin vain neljä omaa hammasta jäljellä. Sitä vastoin vuonna 1990 tutkituilla helsinkiläisillä 75-vuotiailla oli jäljellä keskimäärin yhdeksän omaa hammasta. Tutkituista 20 %:lla oli omia hampaita riittävästi, eivätkä he tarvinneet minkäänlaisia irtoproteeseja. Kyseessä on sama ikäluokka kuin Pohjanmaalla tutkitut (1914-1915 syntyneet), mutta hammassairaudet on hoidettu eri olosuhteissa eri toimenpitein. Monelle tämän päivän hampaattomalle vanhukselle hampaiden poisto on kuitenkin ollut ainoa järkevä hoitokeino aikana, jolloin hampaiden paikkaamiseen ei ollut mahdollisuutta. On myös muistettava, että ennen antibioottien keksimistä kuolleisuus märkivistä hampaista aiheutuneisiin tulehduksiin oli huomattava.

Koulutus ja kaupungistuminen parantaneet hampaiden hoitoa

Lukuisat koti- ja ulkomaiset tutkimukset hampaattomuuden esiintymisestä ovat osoittaneet, että hampaattomuus on yleisempää naisilla kuin miehillä. Hammassairauksia sinänsä esiintyy yhtä lailla kummallakin sukupuolella. Naiset kuitenkin hakeutuvat aktiivisemniin hoitoon. Ilmeisesti naiset ovat myös halunneet korvata reikiintyneet ja rumat hampaat kauniimmilla tekohampailla.

Vanhemmissa ikäluokissa on enemmän hampaattomia kuin nuorissa. Vuosikymmenien aikana kertyneet hammassairaudet on hoidettu poistamalla vähitellen tai kerralla kaikki hampaat. Tämä hoitomalli on ollut erityisesti niiden suosiossa, jotka ovat asuneet kaukana hammaslääkäripalveluista. Niinpä hampaattomuus on ollut tavallisempaa haja-asutusseuduilla kuin kaupungeissa.

Erot koulutuksessa ja siihen useimmiten liittyvässä varallisuudessa näkyvät myös hampaattomuustilastoissa. Alemmissa tuloluokissa ja sosiaaliryhmissä on päädytty jo varhain hampaiden poistohoitoon ja proteesien käyttöön. Kun vielä 1950 luvulla 50 % kansasta asui maaseudulla, asuu nykyään maaseudulla vain 10 % väestöstä. Lähes kaikilla maaseudullakin asuvilla on nykyisin kohtuullisen matkan päässä terveyskeskus ja hammaslääkäri. Kaupungistuminen on lisännyt voimakkaasti myös koulutustasoa. Nykyajan lukuisat vanhukset ovat yhä useammin käyneet vähintään peruskoulun. Erityisesti naisten koulutus on lisääntynyt. Tämä ja kaupungistuminen on lisännyt naisten työssäkäyntiä ja edelleen hampaiden hoitomahdollisuuksia.

Kaikkien näiden tekijöiden vaikutuksesta hampaiden hoitomotivaatio on parantunut. Se näkyy lisääntyvinä hampaiden harjauskertoina ja lisääntyvänä fluoripitoisen hammastahnan käyttönä. Näin elintason nousu, kaupungistumisen mukanaan tuoma ulkonäön suurempi arvostus, hoitopalveluiden helppo saatavuus ja ennen kaikkea fluorin käyttö ovat vaikuttaneet yhä sqaranearaan hammasterveyteen koko maassa ja myös vanhoissa ikäluokissa (Kuva 1). 1980 1uvulla hampaiden poisto hoitomuotona on lähes kadormut ainakin Etelä-Suomesta.

Kun muutamassa vuosikymmenessä vanhusten määrä on kolminkertaistunut ja omien hampaiden määrä vanhuksilla on myöslan kolmhiertaistunut, meillä onkin yhtäkkiä ennakolta arvaamattoman suuri määrä hampaallisia vanhuksia hoidettavana (Kuva 2). Tämä myönteinen kehitys tuo mukanaan myös vaatimuksia ja haasteita hammaslääketieteelle ja hoitojärjestelmille .

KoulutusIkä15-2425-3435-4950-6465+Kansakoulu818547685Keskikoulu554227156Ylioppilas37391998

Taulukko l. Koulutustaso eri ikäryhmissä vuonna 1990

81-vuotiaan naisen hyvkuntoiset hampaat

Kuva 1. Helsinkiläisen 81-vuotiaan naisen hyväkuntoiset hampaat

vuosiyli 75-vomia hampaita1970100 000
henkilöä
100 000
1990300 000
henkilöä
1 milj.
2000350 000
henkilöä
3 milj.

Kuva 2. Arvioitu 75-vuotiaiden ja vanhempien hampaiden lukumäärän kehitys vuoteen 2000

hampaat-k3JPG 14601 bytes

Kuva 3. Röntgenkuva 76-vuotiaan helsinkiläisen naisen hyvin hoidetuista hampaista. Yhttään hammasta et ole poistettu, myös viisaudenhampaat on huolella paikattu.

Hoitamaton suu on infektiolähde

Hampaiden hoito vanhuusiällä on erityisen tärkeätä siksi, että hampaiden ja suun terveys voi vaikuttaa yleiseen terveydentilaan.

Hampaiden tulehdukset rasittavat vanhuksen puolugusmekanismeja ja huonontavat sieistilaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että hampaiden tulehdukset, samoin kuin muutkin tulehdukset voivat muuttaa veren hyytymistekijöitä ja näin olla osasyynä moniin verenkiertoelimistön sairauksiin. Samoin hampaiden tulehdukset voivat immunologista tietä pahentaa reumatyyppisiä sairauksia. Hammastulehdukset heikentävät diabeteksen tasapainoa, mikä taas heikentää hampaiden kiinnityskudosten vastustuskykyä ientulehduksia vastaan. Hampaista peräisin olevat bakteerit voivat kulkeutua veriteitse tekoniveliin ja aiheuttaa niiden ympärille tuhoisia tulehduksia. Hammasperäinen sydämen sisäkalvon tulehdus on vakava, mutta onneksi harvinainen komplikaatio, joka on tunnettu jo vuosikymmeniä.

Vanheneminen sinänsä ei tuhoa hampaita (kuva 3). Vanhenemmiten kuitenkin sairaudet ja lääkitykset lisääntyvät ja vaikeuttavat vähitellen vanhuksen hampaiden hoitoa sekä kotona että hammaslääkärin vastaanotoilla. Pelkästään lisääntyvien liikuntavaikeuksien vuoksi olisikin eduksi, jos vanhukset voisivat saada hammashoitoa vanhusten taloissa, joissa nykyään on monia muitakin vanhusten käyttämiä palveluja. Monien sairauksien ja lääkkeiden käytön vuoksi olisi myös eduksi, jos vanhusten hammashoidon yhteydessä hammaslääkärillä olisi mahdollisuus konsultoida hoitavaa lääkäriä.

Syyt syljen erityksen häiriöihin

Syljen erittyminen on monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat lukuisat tekijät. Ikääntyminen ei sinänsä aiheuta syljenerityksen häiriöitä. Täysin terveillä ja henkilöillä, jotka eivät käytä lääkkeitä, syljeneritys vanhanakin on samanlainen kuin nuorempana. Syynä ikääntyneiden suun kuivuuteen ovatkin sairaudet ja ennen kaikkea lääkkeet. Suun kuivumista on kuvattu noin 400 lääkkeen sivuvaikutuksena. Tämä vaikutus ei aina ole kovin voimakas ja se voi hävitä ajan myötä. Eri potilaiden kesken on suuria yksilöllisiä eroja.

Syljen erittymistä estävät tekijät voidaan karkeasti jakaa neljään ryhmään:

  1. Keskushermostoperäiset häiriöt (taudit ja lääkkeet)
  2. Autonomisen hermoston häiriöt (taudit ja lääkkeet)
  3. Rauhasen toimintaa ehkäisevät häiriöt (sylkikivet, kasvaimet, sädehoito)
  4. Nestetasapainon häiriöt (taudit ja lääkkeet)

Syljenerityksen täydellinen loppuminen sädehoidon jälkeen on tunnetusti erittäin kiusallinen vaiva ja voi aiheuttaa hoitamattomana hampaiston nopean tuhoutumisen. Tämän hammaslääkäri voi kuitenkin estää aloittamalla tehokkaan ehkäisevän hoito-ohjelman ennen sädehoitoa. Saman tyyppinen ehkäisevä hoito on tarpeen johtuipa suun kuivuus mistä syystä tahansa.

Kun syljen suoja puuttuu

Useimmat sairauksia aiheuttavat bakteerit ja virukset pääsevät ihmisen elimistöön suun tai hengitysteiden kautta. Suun puolustusmekanismit edustavatkin tärkeätä ns. ensimmäisen linjan puolustusta elimistössä. Syljessä on suuri joukko sekä entsyymejä että elämän varrella kehittyneitä vasta-aineita, jotka pystyvät tuhoamaan suuhun tunkeutuvia bakteereja ja viruksia.

Bakteerit viihtyvät suussa hyvin. Suussa on sopiva kosteus ja tasainen lämpö. Hampaiden pinnat, samoin mahdolliset proteesien pinnat, limakalvot ja kielen pinta muodostavat noin 200 cm2:n laajuisen kasvualustan. Yhdessä millilitrassa sylkeä on 700 - 800 miljoonaa bakteeria, joista toistaiseksi on pystytty tunnistamaan noin 400 eri lajia.

Aikuisen ihmisen sylkirauhaset tuottavat suuhun vuorokaudessa noin tuhat millilitraa eli yhden litran sylkeä. Hampaallisilla erittyy enemmän sylkeä kuin hampaattomilla. Yleensä kaikki suuhun erittynyt sylki niellään ja samalla poistuu suuontelosta bakteereja ja niiden haitallisia aineenvaihduntatuotteita .

Kun nieleminen on tärkein tapa päästä eroon suun bakteereista, on helppo ymmärtää, että syljenerityksen vähentyessä bakteerit eivät enää huuhtoudukaan pois. Ne kasaantuvat hampaiden pinnoille ja suu muuttuu tunkkaiseksi.

Tilapäisenkin syljenerityksen häiriön yhteydessä kieli tarttuu suulakeen, suupielet rokahtuvat ja kieltä kirvelee. Kuivasuisen on vaikea puhua, ruoka tarttuu kieleen kiinni eikä nieleminen tahdo onnistua ilman nestettä. Pitkäaikaisen suun kuivumisen seurauksena limakalvot ohenevat ja rikkoutuvat helposti. Kuivasuiselle hampaiden harjaaminen on tuskallista, hammastahna kirvelee ja lopputuloksena voi olla suun hoidon vältteleminen ja hampaiden reikiintyminen.

Jo lyhytaikainenkin sokerin syömisen aiheuttama happohyökkäys liuottaa kalkkisuoloja hampaan pinnasta. Happohyökkäyksen loputtua syljestä siirtyy uusia kalkkisuoloja hampaan pinnalle korvaamaan menetettyjä. Mitä parempi syljeneritys ja mitä pidemmät tauot sokerin syönnin välillä, sitä paremmin hampaat ehtivät toipua happohyökkäyksestä.

Syljen erityksen vähentyessä hampaiden mineraalitasapaino kärsii, kun uusia kalkkisuoloja ei saadakaan menetettyjen tilalle. Huonosti mineralisoitunut hampaan pinta altistuu edelleen suun bakteerien happohyökkäyksille. Hampaiden reikiintyminen lisääntyy. Erityisesti juurikaries näyttää etenevän nopeasti kuivassa suussa. Se voidaan ehkäistä tiheillä fluorihoidoilla ja vaikkapa klooriheksidiinipitoisen suuveden käytöllä.

Vanhuksilla vähäinenkin suun kuivuminen lääkehoitojen lisääntyessä voi olla suureksi haitaksi hampaistolle, jos käden motoriikan tai näön heikkenemisen vuoksi hampaiden puhdistaminen vaikeutuu. Muistin heikkeneminenkin voi hiljalleen edetessään johtaa harjauksen unohtumiseen ja kasvavan bakteerimäärän kertymiseen hampaistoon.

Hampaiden reikiintymisen lisäksi ikenet tulehtuvat, mikä onkin yleistä vanhuksilla. Sen sijaan pidenmälle edennyttä hampaiden kiinnityskatoa on vain pienellä osalla vanhuksia. On vaikea tietää, onko syynä nykyisen vanhusikäluokan hyvä vastustuskyky tulehduksille vai onko kiinnityskadon vaurioittamat hampaat poistettu vuosikymmenien kuluessa, kun sen hoitoa ei tunnettu

Ientulehdusten hoito onnistuu säännöllisillä käynneillä hammaslääkärin tai erikoishammashoitajan luona, jossa hampaat puhdistetaan ja yritetään löytää jokaiselle parhaiten sopivat hampaiden puhdistusmenetelmät.

Leukanivelvaivoja luultua vähemman

Leukanivelvaivat ovat nuoruudesta keski-ikään saakka tavallisia. Aikaisemmin otaksuttiinkin, että vanhuksilla niitä olisi hyvinkin runsaasti, kun hampaiden lukumäärä vähenee ja/tai proteesit eivät ole moitteettomia. Ruotsissa Göteborgin seurantatutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että vaikka hammaslääkärin havaitsemia leukanivelen toimintahäiriöitä oli runsaastikin, vanhukset eivät itse tunteneet niiden mitenkään vaivaavan heitä. Samoin Helsingissä todettiin, että 80- ja 85-vuotiaat olivat havainneet vähenmän leukanivelen toimintahäiriöitä kuin 75-vuotiaat. Tämä vahvistaa niitä tutkimustuloksia, joiden mukaan vanhemmiten ihminen tulee hyvin toimeen hieman Iyhentyneenkin hammasrivin kanssa, kunhan ulkonäkö on kunnossa. Kaikkia poistettuja poskihampaita ei näin ollen ainakaan leukanivelvaivojen ehkäisemiseksi tarvitse korvata, ellei potilas nimenomaan sitä vaadi.

Proteesin käyttäjillä sienitulehduksia

Alttius suun tulehduksiin ja sieniinfektioihin on erityisen suuri irtoproteesin käyttäjillä. Siksi myös kokoproteesin käyttäjien olisi syytä käydä vuosittain hammaslääkärin tarkastuksessa. Useismat suun tulehduksiin käytettävät lääkkeet ovat reseptilääkkeitä, joita vain hammaslääkäri tai lääkäri voi määrätä potilaalle.

On ollut ivallista, että kun hammaslääkäri on poistanut viimeisenkin hampaan potilaaltaan, tämä hampaaton proteesinkäyttäjä käy sen jälkeen vain hammasteknikolla teettämässä uusia proteeseja. Hammaslääkärin vastaanotolle ei juuri tule lähdettyä ilman pakottavaa syytä. Helsingin vanhustutkimuksessakin tavattiin potilaita, jotka eivät olleet käyneet viiteenkymmeneen vuoteen hammaslääkärillä. Tällaisissa tapauksissa on olemassa suuri vaara, että suun tulehdukset, sieni-infektiot ja mahdolliset kasvaimet jäävät alkuvaiheessaan huomaamatta. Heikkokuntoisella potilaalla on vielä riski, että suun sieni-infektio pääsee leviämään ruuansulatuskanavaan tai hengityselimiin ja aiheuttaa vaikeasti hoidettavia yleisinfektioita.

Suusyöpä todettava varhain

Todennäköisyys sairastua suusyöpään lisääntyy vanhemmiten. Maassamme esiintyy uusia suusyöpätapauksia noin 400 vuosittain. Suusyöpäpotilaan keski-ikä on noin 65 vuotta, miesten 60 ja naisten 69 vuotta. Tupakointi, alkoholin käyttö ja ulkotyö lisäävät riskiä saada suusyöpä. Erilaiset limakalvosairaudet ja suun kuivuminenkin voi lisätä suusyöpäriskiä, samoin terävät lohjenneet hampaat ja rikkonaiset proteesit, jotka ärsyttävät suun limakalvoja. Suun syöpä on alkuvaiheessaan täysin oireeton ja diagnosointi edellyttää hammaslääkärin tutkimusta. Varhainen diagnoosi on hoidon onnistumisen edellytys. Aikaisemmin tavattiin sopimattoman proteesin reunan painokohdissa laajojakin ärsytysalueita, joihin saattoi kehittyä suusyöpä vuosien mittaan. Säännölliset hammaslääkärin tarkastukset ovat siis tärkeitä suusyövän varhaiseksi toteamiseksi.

Keinojuurista apu hampaafitomuuteen

Niillekin vanhuksille, jotka ovat menettäneet kaikki hampaansa aikana, jolloin korjaavan hoidon saaminen hammaslääkärien vähäisen lukumäärän takia oli mahdotonta, on nykyään tarjolla hammaslääketieteen kehittämiä uusia hoitoa. Keinojuuria eli hammasimplantteja, joiden varaan voidaan rakentaa kiinteä hampaisto, on menestyksellisesti istutettu yli 90-vuotiaillekin. Suomessa ensimmäiset implanttikokeilut aloitettiin jo 1950-luvulla. Kuitenkin vasta Ruotsissa 1960 luvulla kehitetyt titaani-implantit ovat yltäneet 95 % onnistumislukuihin jo vuosikymmenien ajan. Toistaiseksi vanhimmat titaani-implantit ovat olleet käytössä kolmisenkymmentä wotta. Implanttihampaat vaativat nekin erittäin huolellisen kotihoidon ja tarkan seurannan tulehdusten välttämiseksi. Implanttihoidon suurimpana esteenä on sen kalleus. Yhden leuan muovinen peittoproteesi keinojuurten päälle rakennettuna maksaa vähintään 15 000 markkaa. Jos rakennetaan kultasilta keinojuutten päälle, nostaa materiaalikuluien lisääntyminen hinnan 50 000 markkaan leukaa kohti. Ruotsissa, jossa hampaattomuus alkaa olla hatvinaista, katsotaan kuitenkin hampaattomuuden olevan niin vaikea invaliditeetti, että sairausvakuutus osittain korvaa myös keinojuurihoidon. Kustannus-hyötysuhde onkin pitkällä aikavälillä erittäin edullinen.

Sairausvakuutus tukee järjestelmällistä hoitoa

Heinäkuun alusta lähtien myös Suomen aikuisväestö saa sairausvakuutuksesta konausta järjestelmällisen hammashoidon kustannuksiin. Järjestelmällisessä hammashoidossa painotetaan erityisesti suun tutkimusta ja ehkäisevää hoitoa.

Suhtaudun suurella optimismilla sairausvakuutuksen uudistamiseen. Jos saamme koko väestön, vanhukset mukaan lukien, käymään vuosittain suun ja hampaiden terveystarkastuksessa, voidaan odottaa merkittävää parannusta aikuisväestön suun terveydentilassa. Vuosittain suoritettavalla hampaiden puhdistuksella, fluorihoidolla ja motivoinnilla terveelliseen sokerinkäyttöön, uskon muutamassa vuosikymmenessä saavutettavan yhtä hyviä tuloksia kuin aiemmin lasten ja nuorten hoidossa. Samalla voimme parantaa yleistä terveydentilaa ja elämisen laatua merkitsevästi koko elämän ajaksi

Anja Ainamo

Apulaisprofessori
Helsingin yliopisto
Hammaslääketieteen laitos
Mannerheimintie 172
Puhelin (09)1912 7269
Fax (09)1912 7509

Päivitetty 7.12.1998