Urheilu ja ikääntyminen

Harri Suominen, professori
Jyväskylän yliopisto
Terveystieteiden laitos

Liikunnanharrastuksen määrän ja intensiteetin on yleisesti todettu vähenevän iän myötä. Muutokset eivät ole kuitenkaan yksioikoisia. Liikunnallisesti passiivisten osuus lisääntyy, mutta vanhemmissa ikäluokissa on toisaalta myös entistä enemmän erittäin aktiivisesti liikkuvia ihmisiä. Ikääntyville miehille ja naisille on useissa lajeissa tarjolla myös kilpaurheilua. Kansallisella tasolla järjestetään kilpailuja mm. yleisurheilussa, suunnistuksessa, hiihdossa, uinnissa ja pyöräilyssä sekä useissa pallopeleissä. Yksittäisiä harrastajia löytyy lähes kaikista urheilulajeista ja ikäryhmistä.

Iäkkäiden urheilu tarjoaa tutkijoille mielenkiintoisen näkökulman vanhenemisen, toimintakyvyn ja terveyden välisten yhteyksien tarkasteluun. Urheilijat ovat pyrkineet optimoimaan elintapansa vuosikymmenien ajan ja he ovat erittäin motivoituneita tekemään huippusuorituksia kontrolloiduissa olosuhteissa ja standardoiduilla välineillä. Urheilusuoritusten rekisteröinti ja analysointi antaa mahdollisuuden kartoittaa ikääntyvien ihmisten suorituskyvyn ylärajoja ja tutkia vanhenemiseen liittyviä muutoksia tilanteessa, jossa suorituskyvyn erot heijastavat todennäköisesti enemmän primaarisia vanhenemisprosesseja kuin kroonisten sairauksien tai liikkumattomuuden seurauksia. Tulokset voivat toimia myös yleisempänä muistutuksena siitä, että hyvää toimintakykyä voi periaatteessa ylläpitää pitkälle vanhuuteen asti, ja että toiminnanvajaus ei ole pidentyvän elinajan välttämätön seuraus.

Oheisessa kuvassa on esimerkki siitä, miltä iän ja toimintakyvyn yhteys näyttää Suomen parhailla 400 metrin juoksijoilla. Juoksuvauhti hidastuu vanhetessa, mutta ikäryhmien väliset erot tulevat selvemmin esille vasta 75-80 vuoden tienoilla. Yli 80-vuotiaillakin juoksijoilla on vielä ripeä askel ja lihaksissa kapasiteettia vuosiksi eteenpäin. Vaikka urheilijoiden valikoitumisen ja geneettisten tekijöiden merkitys suorituskyvyn ja sen harjoitettavuuden kannalta jää tässä yhteydessä epäselväksi, vuosikymmeniä kestäneellä harjoittelulla on epäilemättä ollut oma vaikutuksensa. Vertailun vuoksi voi todeta, että äskettäin julkaistun Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan vain noin kaksi kolmasosaa yli 65-vuotiaista suomalaisista ilmoittaa suoriutuvansa vaikeuksitta puolen kilometrin kävelystä. Näin siitä huolimatta, että ikääntyvän väestön toimintakyky on yleisesti ottaen parantunut viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana.

Kuva 1. Suomalaisten miesten ja naisten kaikkien aikojen parhaat tulokset 400 metrin juoksussa eri ikäluokissa. Tiedot perustuvat Georg Dunkelin vuonna 2002 esittämään aineistoon (http://www.kolumbus.fi/geodun/400m.htm).

Veteraaniurheilijat ovat yleisesti ottaen terveempiä kuin ikätoverinsa. Heillä on tutkimusten mukaan keskimääräistä vähemmän kroonisia sairauksia, parempi itsetunto ja vähemmän unihäiriöitä ja psykosomaattisia oireita. Lihasrevähdykset, venähdykset ja niveloireet ovat urheilijoilla suhteellisen yleisiä, mutta ne rajoittavat harjoittelua ja kilpailemista yleensä vain tilapäisesti eikä niistä ei ole sanottavaa haittaa yleisen toimintakyvyn kannalta. Veteraaniurheilu on pääosin toimintaa, jossa intensiivisen harjoittelun vaaratekijät on opittu hallitsemaan. Tämä mahdollistaa myös pitkäjänteisten kilpailu- ja tulostavoitteiden asettamisen. Näitä tavoitteita voi itse kukin omalla tasollaan tarkentaa ja asettaa uudelleen mm. silloin, kun siirtyy seuraavaan ikäsarjaan. Vanheneminen ei tunnu vastenmieliseltä, kun uudet sarjat ja lajisovellukset tarjoavat uusia haasteita ja menestymismahdollisuuksia ja kannustavat jatkamaan harjoittelua.

Edellä esitetty ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien kannattaisi ryhtyä harrastamaan kilpaurheilua viimeistään veteraani-iässä. Liikunnalla on käytännössä hyvin erilainen rooli ja merkityssisältö eri ihmisille. Osa iäkkäistä harrastaa vaihtelevasti erilaista kunto- ja virkistysliikuntaa, osalle fyysinen aktiivisuus merkitsee lähinnä kotiaskareita ja osa on hoidettavia vuodepotilaita. Veteraaniurheilu on koko väestön liikuntaharrastuksiin nähden pienilukuisen ja valikoituneen joukon toimintaa. Iäkkäät urheilijat voivat kuitenkin omalla tavallaan toimia tiennäyttäjinä pyrkimyksissä edistää sellaisia elintapoja, joiden myötävaikutuksella yhä useammat ikääntyvät ihmiset voisivat elää pitemmän ajan terveinä ja toimintakykyisinä.