|
Jäsenkirje 1/2001 ja kutsu vuosikokoukseen
Uusi vuosi - Uudet kujeet,
. myös SGF:n sihteeri on vaihtunut.
Olen Otto Lindberg ja toimin sairaalalääkärinä HYKS:n sisätautiklinikalla.
Väitöstyöni tein Helsingin Vanhustutkimuksen piirissä ja tarkastelun kohteena oli
paastoinsuliinin yhteydet sydän- ja suonisairauksiin iäkkäillä. SGF:n jäsen olen
vuodesta 1995 ja hallitukseen minut valittiin vuosi sitten. Suurkiitos ex-sihteerillle,
nykyiselle hallituksen jäsenelle Kaisu Pitkälälle todella hyvin hoidetusta sihteerin
urakasta. Uudelle sihteerille siinä riittää esikuvaksi.
IV Gerontologian päivät järjestettiin tyylikkäästi ja menestyksellisesti Suomen
Turuus 26-27.1.2001. Ohjelma oli monipuolinen ja korkeatasoinen valottaen vanhustyön eri
puolia solutasolta tärkeisiin filosofisiin kysymyksiin. Mm. emeritusarkkipiispa John
Vikströmin puhe jäi mieleen antamaan kestävää eettistä pohjaa vanhusten hoidolle
näinä kovien taloudellisten arvojen aikana. Kiitos turkulaisille ja seuraavan kerran
Gerontologian päivien merkeissä tapaammekin Rovaniemellä kolmen vuoden päästä.
Vuoden 2001 vuosikokous pidetään yhteistyössä Suomen Geriatrit ry:n ja Oy
Aventiksen kanssa 23.03.2001 klo 13.30 Helsingissä Hotel Strand Intercontinentalissa.
Vuosikokouksen symposiumin aiheena on vanhusten lääkehoito, josta ohjelmaa laadittaessa
on pyritty tarkastelemaan aihetta poikkitieteellisesti ja mahdollisimman monesta
näkökulmasta. Ohessa kutsu tilaisuuteen mistä myös symposiumin tarkempi ohjelma on
luettavissa.
Hallituksen piirissä on pohdittu kuinka tehostaa yhdistyksen sisäistä viestintää
ja on tehty päätös pyrkiä tulevaisuudessa mahdollisimman tehokkaasti hyödyntämään
sähköpostia. Jäsenkirjeet julkaistaan entiseen tapaan myös Gernetissä (www.gernet.fi).
Jäsenmäärän taas lisäännyttyä, jäsenistön profiilin tarkistaminen on
tullut aiheelliseksi tietääksemme paremmin jäsenten koulutustaustan ja
tutkimusintressit. Nämä tiedot antavat meille paremman ahdollisuuden hyödyntää
kaikkien jäsenten tietotaitoa koulutuksessa ja mahdollisimman kiinnostavien
koulutusohjelmien räätälöinnissä.
Pyydän siksi kaikkia jäseniä toimittamaan:
- sähköpostiosoitteensa
- koulutustaustansa
- tiedon tutkimusintressiensä painopisteestä
Helpoiten tämä hoituu sähköpostitse osoitteella otto.lindberg@hus.fi Viestin aiheeksi
pyydetään "SGF_jäsentieto". Ellei sähköpostia ole pyydetään e.m. tiedot
osoitteeseen: SGF, c/o Otto Lindberg, Petaksentie 8A,02700 Kauniainen. Ilmoittakaa
samalla, mikäli ETTE halua sähköpostiosoitettanne ja nimeänne SGF:n jäsenluetteloon
Gernetiin.
Terveisin
Otto L.
Koulutus ja kongressit:
13-15.3.2001 Second Kuopio Alzheimer Symposium www.uku.fi/laitokset/neuro/adsymp2001.htm
29.3.2001 Stakes APUVÄLINEPALVELUT seminaari, Helsingin Säätytalolla, www.stakes.fi/apudata/koulutusta
23.-26.2.2001 AAGP 14th annual meeting Bridging geriatric psychiatry research
and practice. San Francisco, Usa. Kpolyak@aagpgpa.org
26-28.2.2001Older Adults, Health Information & the World Wide Web.Bethesda
MD.Email: spryfoundation@ncpssm.org
2-6.5.2002. American Geriatrics Society Annual Meeting. Chicago IL. Email info@americangeriatrics.org
1-6.7.2001. World Congress of Gerontology. Vancouver, Canada. Tel 604/291-5062. Email: gutman@sfu.ca
9-14.9.2001 10th International Congress of the international psychogeriatric
association. Nice,France. Email: ipa2001@nice-acropolis.com
7-10.11. 2001 Keeping Aging Patients Healthy, Happy & Young. Acapulco Mexico Email:
info@symposiamedicus.org
14-18.11.2001. 54th Annual Scientific Meeting of the Gerontological Society of America,
Chicago IL. Email geron@geron.org
8-12.5.2002 American Geriatrics Society Annual Meeting. Washington C. Email info@americangeriatrics.org
June 2003 European congress of Gerontology, Barcelona, Spain. Email: segg@segg.org
2005. World Congress of Gerontology. Rio de Janeiro, Brazil.
|