Kirjoitukset

Löytyi 9 kirjoitusta vuoden 1999 toukokuulta.

Iäkkäät ja internet

USA:ssa järjestettiin vastikään iäkkäiden internetin käyttöä käsitellyt seminaari. Lähtökohtana oli se, että netissä alkaa jo olla varsin paljon terveyden- ja sairaanhoitoa käsittelevää tietoa. Kuitenkin se ryhmä, jotka ehkä tästä tiedosta eniten ...

Nenäverenvuoto ei aina viatonta iäkkäillä

Nenäverenvuoto ei ole harvinaista iäkkäillä, ja usein se yhdistetään korkeaan verenpaineeseen. J American Geriatrics Societyn lehdessä esitellään nenäverenvuotoon liittyviä mahdollisia sudenkuoppia. Korkea verenpaine ei sellaisenaan liene vuodon syy, ...

Rasvahapot, dementia ja mieliala

Välimeren maiden tyyppisellä ruokavaliolla - jonka keskeisiä elementtejä on yksityydyttämätöntä öljyhappoa sisältävä oliiviöljy - on sekä sydäntauteja että syöpää ehkäisevää vaikutusta. Italialaisen 66-84-vuotiaita käsittävän väestötutkimuksen mukaan ...

Punainen Sulka tukee geriatrian tutkimusta

Lions-järjestön Punainen sulka-keräyksestä osa käytetään geriatrian tutkimuksen tukemiseksi. Tuettavista tutkimuksista päätetään yhteispohjoismaisesti ja tutkimussuunnitelmat tulee kirjoittaa siksi joko ruotsiksi tai englanniksi. Keräyksen suomalaiset ...

Kivun ehkäisy vyöruusun jälkeen

Vyöruusu voi olla iäkkäillä ilkeä vaiva, etenkin sen jälkeen ajoittain kehittyvän pitkittyneen kiputilan takia. Uusilla viruslääkkeillä (asikloviiri, famsikloviiri, valasikloviiri) voidaan tautia lyhentää ja jossain määrin ehkäistä myös kroonista ...

Eikö 100-vuoden ikä kiinnostakaan?

AARP Andrus Foundation selvitti USA:ssa yli 2000 ikääntyneen mielipiteitä vanhuudesta. Yllättäen 63 % vastaajista ei halunnutkaan elää 100 vuotiaaksi. Liki puolet heistä pelkäsi heikentynyttä terveyttä, 38 % rahapulaa, ja 13 % henkistä taantumista. Muina ...