Matala kalium - yleisin elektrolyyttihäiriö?

Hypokalemia eli matala seerumin kalium - alle 3,6 mmol/l - lienee tavallisin elektrolyyttihäiriö myös iäkkäillä. Sairaalapotilailla sitä esiintyy yli viidenneksellä, tiatsididiureetteja käyttävillä 10-40 %:lla. Vaikkei lievästä hypokalemiasta terveille usein olekaan haittaa, voi se sydänpotilaille olla vaarallinen. New England Journal of Medicinen elokuun 13 pv numerossa on katsaus hypokalemian syistä ja hoidosta. Hypokalemiaa voidaan korjata kaliumsuolaa (kaliumkloridi, kaliumfosfaatti tai kaliumbikarbonaatti) sisältävillä tableteilla, näistä kaliumkloridi on käyttökelpoisin tavallisimpia hypokalemian syitä hoidettaessa. Diureettien käyttäjillä tarvittaessa tehokkain tapa estää hypokalemiaa on kaliumia säästävän diureetin käyttö.

Luonnonmukaisinta on tietysti riittävän kaliumsaannin turvaaminen ravinnossa. Katsauksessa listataan eri ruoka-aineiden kaliumpitoisuuksia:

<ul> <li> Korkein pitoisuus eli yli 1000 mg (25 mmol)/100 g on viikunoissa, merilevässä ja melassissa. <li> Yli 500 mg (12,5 mmol)/100 g on mm. pähkinöissä, avokadossa ja leseissä <li> Yli 250 mg (6,2 mmol)/100 g kaliumia on useissa vihanneksissa ja juureksissa (tomaatti, porkkana, parsakaali, pinaatti, kukkakaali, peruna), hedelmissä (banaani, appelsiini, kiivi, mango) ja lihassa. </ul>

Ruuassa kalium kuitenkin on tavallisesti fosfaattisuoloina, eikä se yksin riitä korvaamaan kaliumkloridin menetystä diureettien käytön tai oksentelun yhteydessä.

Kaliumtasoa korjattaessa on syytä toisaalta varoa hyperkalemiaa erityisesti diabeetikoilla ja munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla.

NEJM 1998; elokuu 13, ss. 451-458