19. pohjoismainen gerontologikongressi 25.-28.5.2008 Oslossa

Osallistujia pohjoismaisen gerontologikongressissa oli vajaa 600, eli nykyaikana pohjoismaiseksi tapahtumaksi varsin hyvin. Anti oli totuttuun tapaan vaihteleva ja koko gerontologian kentältä. Suomalaisia tutkijoita oli useita mukana ja esittelivät tuloksia mm. gerontologisen koulutuksen suuntaviivoista, parathormonin ja D-vitamiinin vaikutuksista, geneettisten tekijöiden yhteyksistä lihasten ikääntymiseen ja antikolinergisten lääkkeiden vaikutukseen, iäkkäiden eturauhassyöpäpotilaiden selviytymisstrategioista, hoidon laadusta dementiapotilaiden näkökulmasta sekä kaatumisten monitekijäisestä ehkäisystä.
Pari vuotta sitten perustetun Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön pohjoismaisen gerontologiapalkinnon sai kokenut geriatri ja tutkija Uumajasta, Yngve Gustafson. Biogerontologian Andrus Viidik-palkinnon sai tanskalainen Kaare Christiansen, jonka esitys miesten ja naisten elinkaaren eroista on myös julkaistu Aging clinical and experimental research-lehdessä (Oksyzuan ym. 2008;20:91-102).
Vaikka perinteinen selitys onkin ollut sukupuolihormoneihin liittyvä, naisten ja miesten välisiin eroihin elinkaaren pituudessa on ilmeisesti monia muitakin selityksiä: geneettisiä (puuttuvan X-kromosomin-hypoteesi), immunologisia, ja sairauspanoraamaan liittyviä. Myös psykososiaaliset seikat ovat vaikuttamassa. Toisaalta vaikka naiset elävätkin pitempään, toimintakyvyn heikentyminen ja heikompi palautuminen on heille tyypillistä.
Kongressin parhaan posterin palkinnon sai tanskalainen tutkimus, jossa vertailtiin vuonna 1895 syntyneiden satavuotiaiden kohorttia 10 vuotta myöhemmin (vuonna 1905) syntyneisiin satavuotiaisiin (Engberg ym.). Nuoremmalla kohortilla oli satavuotiaana merkitsevästi parempi päivittäinen toimintakyky. Tämä johtui nimenomaan satavuotiaissa selvänä enemmistönä olevien naisten parantuneesta toimintakyvystä, miehillä ei eroa havaittu. Tämä tieto lieventää osaltaan pelkoja suurenevan vanhusväestön aiheuttamista paineista yhteiskunnalle. Toisaalta nuoremmalla kohortilla oli jonkin verran enemmän sairaalahoitoja 82-99-vuotiaana, mutta hyvinkin juuri parantuneella sairaanhoidolla on osuutensa toimintakyvyn kohentumiseen. Tulevaisuuden summavaikutukset ovat kuitenkin arvailtavissa. Italialais-norjalaisen tutkimuksen mukaan sairaudet ennemmin kuin ikä sellaisenaan vaikutti vanhojen potilaiden ennusteeseen (Rozzini ym.). Yli 90-vuoden ikäkään ei ollut itsenäinen riskitekijä kun huomioitiin sukupuoli, toimintakyky, sairaudet ja kognitiivinen tila, joskin vanhimmat potilaat olivat hauraita ja käyttivät usein sairaalapalveluja.
Haurastumisen ehkäisy tai lykkääminen on geriatrian keskeisiä haasteita. Auttaisiko estrogeeni?
Tässäkin oikea ajoitus on tärkeää. Islantilaisessa AGES-Reykjavik-tutkimuksessa estrogeenihoitoon liittyi vähemmän sepelvaltimoiden mikrokalkkeutuma- ja aivojen valkean aineen muutoksia kuin hormonihoitoa käyttämättömillä (Gudmunsson ym.). Jyväskyläläisessä kaksostutkimuksessa puolestaan hormonikorvaushoitoa käyttäneellä kaksosella oli parempi liikuntakyky ja lihasmassan säilyminen kuin hormonihoitoa käyttämättömällä kaksosparilla (Sipilä ym.). Uusia haurastumisen mahdollisia hoitokeinoja ovat ns. selektiiviset androgeenireseptorin muuntelijat eli SARM-lääkkeet, joita jatkossa tutkitaan Suomessakin.
Vanhusten depressio on keskeinen ongelma, joka on huonosti diagnosoitu, alihoidettu, krooninen ja näyttää usein eroavan nuorempien depressiosta. Verisuoniperäisestä depressiosta on puhuttu silloin, kun depressioon liittyy aivojen valkean aineen muutoksia ja toiminnan ohjauksen häiriö. Erityispiirteenä on kyvyttömyys kokea iloa ja nautintoa ja tavanomaisella depressiolääkityksellä voi olla huono teho.
Tulevaisuuden uhkakuvia maalaa ruotsalainen 40-vuoden seurantatutkimus (Hassing ym.), jonka mukaan keski-iän ylipainoon liittyi 60 % suurentunut dementiariski molemmilla sukupuolilla.

http://www.19nkg.no