SGF:n taustaja, vaiheita ja saavutuksia

Taustoja, vaiheita ja saavutuksia

LEIF SOURANDER JA KAISU PITKÄLÄ

Suomessa terveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa on 1900-luvulla jatkuvasti kehitetty. Vanhusten ongelmat jäivät pitkään vaille huomiota. Vanhusten määrän lisääntyminen ja eliniän pidentyminen, pyrkimykset kehittää koko väestön kattava sosiaaliturvajärjestelmä sekä sairauksien hoidon ja kuntoutuksen aloilla tapahtunut nopea kehitys saivat aikaan sen, että vanhusten ongelmiin ryhdyttiin sotien jälkeen 1940-luvun taitteessa kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Merkittävä tapahtuma tässä kehityksessä oli Societas Gerontologia Fennica ry:n (SGF) perustaminen.

Yhdistys perustettiin 1948 ja oli alansa ensimmäisiä maailmassa. Sen tarkoituksena oli edistää vanhenemisilmiön ja vanhuuden tieteellistä tutkimusta. Sen lisäksi yhdistyksen alkuperäisessä ohjelmassa mainittiin seuran pyrkivän herättämään kiinnostusta vanhusten työvoiman ja kokemuksen tarkoituksenmukaiseen käyttöön sekä vanhusten turvan ja viihtyisyyden edistämistä koskeviin kysymyksiin. Näistä viimeksi mainituista pyrkimyksistä on kuitenkin uudistetussa ohielmassa luovuttu ja sen sijaan tarkennettu ohjelmaa siten, että yhdistys keskittyy koulutustoiminnan ja tieteellisen tutkimuksen edistämiseen.

Gerontologian ja geriatrian kehitys sotien jälkeen
Toisen maailmansodan jälkeen kiinnostus vanhenemisen tieteelliseen tutkimukseen lisääntyi koko maailmassa. Perustettiin gerontologisia tutkimuskeskuksia) joista mainittakoon tutkimuskeskukset Baltimoressa ja Kiovassa. Kansainvälistä huomiota saavuttivat Sveitsissä F. Verzar, Yhdysvalloissa N. Shock ja Neuvostoliitossa D. Chebotarev. Meillä Suomessa Eeva Jalavisto oli fysiologina kiinnostunut vanhenemisilmiöstä ja vanhuuteen liittyvistä ongelmista ja tästä syystä ulottanut tutkijan toimintansa myös gerontologiaan.

Gerontologiaan liittyy oleellisesti geriatria eli se lääketieteen alue, jossa käsitellään vanhusten terveydenhoidon ja sairauksien ongelmia. Geriatriasta on myös käytetty nimitystä kliininen gerontologia. Englannissa oli 1947, siis vuosi ennen SGF:n perustamista, aloitettu geriatriaa edistävän yhdistyksen toiminta josta kehittyi British Geriatric Society. Eräs sen aktiivisimpia perustajajäseniä oli Lord Amulree, jonka lennokkaat sanat "geriatrian tarkoitus ei ole lisätä vuosia elämään vaan elämää vuosiin" ovat tiivistäneet erään perusajatuksen geriatrisessa toiminnassa. Englannissa perinteet geriatrian alalla olivat peräisin jo 1930-luvulta iolloin ensimmäinen geriatrinen sairaalaosasto perustettiin Lontoossa tri Marjory Warrenin toimesta.

Monessa maassa kuten Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa oli myös aikaisessa vaiheessa virinnyt vilkas kiinnostus vanhuuden ongelmia kohtaan, joten SGF:n perustamisen aikoihin 50 vuotta sitten ajatukset vanhustutkimuksesta ja vanhusten terveydenhoidon edistämisestä olivat Euroopassa hyvin ajankohtaisia. Yhdysvalloissa kiinnostusta geriatriaa kohtaan oli jo vuosisadan alussa ilmennyt selkeästi Nascherin julkaistessa v. 1909 kirjan, jonka otsikossa sana geriatria ensimmäisen kerran mainitaan.

Suomessa Lars Emil Tötterman oli jo 1950-luvun alkuvuosina ryhtynyt Helsingissä Koskelan sairaskodissa soveltamaan geriatrisia menetelmiä sairaiden vanhusten hoidossa. Turussa kunnalliskodin sairasosastolla Ilmari Ruikka aloitti 1958 geriatrisen toiminnan.

Laitoksen muututtua 1960- luvun alussa Tu run kaupunginsairaalaksi ja Ilmari Ruikan ja Leif Souranderin opiskeltua geriatriaa ja geriatrista kuntoutusta Englannissa ja Yhdysvalloissa aktiivista anglosaksiseen käytäntöön perustuvasta geriatriasta kehittyi Turussa suomalaisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin soveltuva vanhusten sairaanhoitomalli, jolla oli vaikutusta maanlaajuisesti. Sairaalassa aloitettiin myös geriatrian tutkimustyö ja kandidaattiopetus. Vuonna 1984 sairaalan yhteyteen perustettiin Turun yliopistossa maan ensimmäinen gerontologian professuuri, jonka ensimmäiseksi professoriksi nimitettiin Eino Heikkinen.

Yhdistys Eeva Jalaviston aikana
Eeva Jalavistolla oli keskeinen asema hankkeessa perustaa vanhuuden ongelmien tutkimusta edistävä suomalainen tieteellinen yhdistys. SGF:n ensimmäinen hallitus muodostettiin sangen arvovaltaisista jäsenistä. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin professori Oswald Renkonen ja hallituksen jäseniksi professorit Fredrik Saltzman (varapuheenjohtaja), Ilmari Bondsdorff, Ilmari Välikangas, yliaktuaari Aarre Tunkalo, johtaja J.E. Mäntylä (taloudenhoitaja) sekä dosentti Eeva Jalavisto (sihteeri).

Yhdistyksen jäsenkunta oli vuonna 1950 78 henkilöä, joka vuosien saatossa on kasvanut ja on tätä nykyä yli 250:n. Jäsenistä monet ovat lääketieteen, psykologian ja sosiologian edustajia. Kuitenkin monet jäsenet, joilla on mielenkiintoa vanhusongelmiin ja vanhustutkimusta kohtaan, edustavat myös aloja joihin ei vanhustutkimus varsinaisesti liity.

Tärkeä tehtävä oli vuonna 1950 yhdistyksen aktiivinen osallistuminen Liègessä kansainvälisen gerontologisen yhdistyksen, International Association of Gerontology (IAG) perustaminen, Eeva Jalavisto oli tässä keskeinen henkilö ja hänet myös valittiin yhdistyksen ensimmäiseen hallitukseen. Eeva Jalaviston aktiiviset aloitteet, kansainväliset suhteet ja hänen gerontologian alalla suorittamansa tutkimustyö loivat pohjan hänen nauttimalleen kansainväliselle arvonannolle.

Eeva Jalavisto valittiin SGF:n puheenjohtajaksi vuonna 1952 ja tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1966, jolloin hän vaikean sairauden johdosta joutui vetäytymään tehtävästä. Samana vuonna Eeva Jalavisto kuoli. Nämä 14 vuotta olivat yhdistyksen vireän toiminnan aikaa. Vuonna 1952 SGF aloitti poliklinikkatoiminnan Työterveyslaitoksen toimitiloissa. Yhdistyksen vuonna 1949 perustetussa vuosikirja Geronissa julkaistiin gerontologiaan liittyviä kirjoituksia joissa esiteltiin vanhustutkimuksen ja vanhusten huollon ajankohtaisia pyrkimyksiä ja saavutuksia. Yhdistyksen toiminta oli sekä kansallisesti että kansainvälisesti orientoitunutta. Osallistuttiin IAG:n järjestämiin kongresseihin ja luotiin uusia kansainvälisiä yhteyksiä.

Yhdistyksen myöhempiä vaiheita
Eeva Jalaviston kuoleman jälkeen yhdistyksen puheenjohtajana toimi Helsingin yliopiston fysiologian professcori Matti Bergström vuodesta 1967 vuoteen 1974. Yhdistys perusti vanhusten tieteellisen tutkimuskeskuksen, jonka tehtävänä oli suorittaa ja edistää neuro fysiologista vanhustutkimusta. Tutkimuskeskuksen johtajana toimi professori Bergström.

Professori Eeva Jalaviston perinteitä kunnioitettiin ja vaalittiin yhdistyksen toiminnassa. Kansainvälisiä yhteyksiä ylläpidettiin ja osallistuttiin IAG:n toimintaan. Yhdistyksen kokoukset pidettiin fysiologian laitoksella ja hallituksen kokoukset laitoksen n.s. Tigerstedtin kirjastossa, jonka arvokkaissa puitteissa traditioon kuului teen juonti englantilaiseen tapaan.

Vuosina 1974-1982 yhdistyksen puheen johtajana toimi dosentti LeifSourander. Tänä aikana toiminta vilkastui ja monipuolistui. Aloitettiin toistuvien symposiumien järjestäminen. Eräs tärkeimmistä valtakunnallisista symposiumeista oli vuonna 1975 Kalastajatorpalla järjestetty tapahtuma, johon kutsuttiin professori Sir William Ferguson Anderson Glasgowista. Hän oli ensimmäinen geriatrian professori, kansainvälisesti arvostettu"vaikuttaja" ja geriatrian "grand old man". Tämän symposiumin ja Ferguson Andersonin innoittamana SGF ryhtyi aktiivisesti ajamaan geriatrian spesialiteettia Suomessa ja geriatrian yliopistollisen opetuksen ja tutkimuksen vakinaistamista ja professuurien perustamista maamme lääketieteellisiin tiedekuntiin. Asiassa käännyttiin ministeriöiden ja yliopistojen puoleen. Geriatria toteutui ensin sisätautien, neurologian ja psykiatrian suppeana erikoisalana v. 1979 ja myöhemmin pääspesialiteettina. Gerontologista tutkimusta stimuloivaksi tekijäksi muodostui yhdistyksen perustama Eeva Jalavisto-palkinto. Yhdistyksen piiristä oli myös syntynyt aloite perustaa Suomen Lääkäriliiton alaosasto Suomen Geriatrit. Tärkeä tapahtuma oli yhteispohjoismaisen gerontologisen yhdistyksen - Nordisk Gerontologisk Förening'n (NGF) perustaminen ja sen ensimmäinen kongressi Arhusissa vuonna 1972. NGF:n hallituksessa olivat SGF:n ja Suomen Geriatrien edustajat, myöhemmin myös Kasvun ja vanhenemisen tutkijat - yhdistyksen edustaja. NGF:n kongresseja pidettiin vuosien saatossa Turussa (1977), Tampereella (1986) ja Helsingissä (1996).

Kansainväliset yhteydet olivat vilkkaat. Suomessa vieraili nimekkäitä anglosaksisia tutkijoita ja geriatreja kuten professorit Brocklchurst, Caird, Williamson. Kuuluisista gerontologeista Suomessa ovat menneinä vuosina vierailleet Birren ja Palmore. Viime mainittujen vierailuihin on oleellisesti vaikuttanut hyvat yhteydet suomalaisiin gerontologeihin kuten professori Eino Heikkiseen ja dosentti Jan-Erik Ruthiin.

Vuosikirja Geron uudistettiin siten, että se ilmestyi englanninkielisenä ja pyrkimyksenä oli alkuperäisten tieteellisten tutkimusten julkaisu. Geronin julkaiseminen lopetettiin v. 1985.

Yhdistys vietti vuonna 1978 30-vuotisjuhlaansa arvokkaissa puitteissa Helsingin yliopiston juhlasalissa, jossa kunniavieraana oli sisäministeri Pirkko Työläjärvi. Juhlan jälkeen ministeri Työläjärvi piti yhdistyksen kunniaksi vastaanoton valtioneuvoston juhlahuoneistossa.

Vuodesta 1982 lähtien yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet dosentit Heikinheimo, Kahanpää, Erkinjuntti, vuosina 1991 - 1996 professori Tilvis ja sen jälkeen dosentti Takkunen. Erityisesti professori Reijo Tilviksen kautena yhdistyksen toiminnassa tapahtui merkittävää kehitystä ja uudistumista. Yhteistyö Kasvun ja vanhenemisen tutkijat - yhdistyksen kanssa organisoitiin ja kansainvälisiä kontakteja kehitettiin. Koulutustilaisuuksia lisättiin. Kehitettiin Eeva Jalavisto symposiumit ja niiden yhteydessä jaettiin Eeva Jalavisto-palkinnot. Koulutustilaisuuksia oli lääkäripäivillä vuosikokousten yhteydessä ja erityiseksi tapahtumaksi kehitettiin gerontologian päivät. Näitä päiviä järjestivät SGF yhdessä Kasvun ja vanhenemisen tutkijoiden ja Suomen Geriatrit -yhdistyksen kanssa joka toinen vuosi.

Tärkeitä yhdistyksen organisoimia tapahtumia ovat olleet IAG:n Euroopan alueen kliinisen sektion ja sosiaalisen sektion kongressit kesällä 1998 Helsingissä.

Toiminnan yleinen merkitys
Tärkeä osa SGF:n toimintaa on sen perustamisesta lähtien ollut yhteydenpito ja kontaktien luominen sekä kansallisiin että kansainvälisiin järjestöihin, että erityisesti IAG:hen. Yhdistyksellä on edustajia IAG:n Councilissa, European Region Clinical Council:ssa ja Clinical Section:ssa, European Region Biological Section:ssa. Yhdistys on myös edustettuna NGF:n hallituksessa.

Kotimaassa SCiF on mukana vanhustenhuollon kattojärjestön, Vanhustyön keskusliiton toiminnassa. Yhdistys on toimintansa aikana antanut lukuisia lausuntoja vanhustenhuollon ajankohtaisista ongelmista ja suunnittelusta.

Koko 50-vuotisen toimintansa aikana SGF on saanut kokea maassamme tapahtuneen valtavan kehityksen sekä sosiaaliturvan että terveydenhuollon kehittämisessä. Se että vanhusten edut ja tarpeet ovat tulleet huomioon otetuiksi tässä kehityksessä on varmasti ollut myös osin SGF:n toiminnan ansiota. Arvovaltaisena, ensisijaisesti tieteellisenä yhdistyksenä sen ote on ollut samalla käytännönläheinen. Tutkimustulosten soveltaminen, informaation levittäminen ja yhteydet päättäjiin ovat luoneet pohjan tälle maamme kasvavan eläkeläisväestön hyvinvointia edistävälle kehitykselle. Yhdistyksen 50-vuotinen toiminta on jatkuvasti noudattanut samoja yleviä periaatteita, jotka luotiin sen perustamisen yhteydessä.

Leif Sourander
Professori
Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri

Kaisu Pitkälä
LKT, apulaisopettaja
Geriatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri
HYKS:n sisätautien klinikka