Vanhus ja autoilu - Euroopan Unionin geriatriyhdistyksen kolmas kongressi Wienissä 15-18.9.2004

Uuden tieliikennelain 73 a § hämmentämänä valitsin tiistai aamupäivän useiden päällekkäisten sessioiden joukosta Driving in old -symposiumin. Sessiossa pohdittiin erityisesti ajokykyä silloin, kun vanhuksella on kognitiivisia oireita.
Karoliinisessa sairaalassa toimii Executive Traffic Medicine Centerstä puhui psykologi Lundberg. Lisäksi aiheesta puhuivat B.Ellison Iso-Britanniasta ja Irlannista R.O’Neill:
Vanhuksilla sattuu yhdessä aivan nuorten ikäluokkien kanssa eniten onnettomuuksia/ ajokilometri. Riittävä ajokyky vaatii monia taitoja: mm, näkökykyä, riittävät liikeradat, käden-jalan koordinaatio, kykyä havaita ja ymmärtää liikenteessä tulevia viestejä kuten liikennemerkkien ohjeet ja kykyä tehdä ratkaisuja niiden perusteella. Vanhuksen ajokyvyn heiketessä, hänellä on taipumus rajoittaa itse omaa ajamistaan esim lopettamalla ajaminen yöllä tai ajaa vain lyhyitä. tuttuja reittejä. Dementian edetessä saattaa vanhukselle olla vaikea ymmärtää koko ajokyvyn testausta, hän voi pitää itseään hyvänä ajajana vaikka liikenteessä tapahtuu vahinkoja.
Neuropsykologiset testi selvittävät erityisesti visuospatiaalisia toimintoja, reaktionopeutta, päättelykykyä. Näiden testien tulosten on havaittu tutkimuksissa usein korreloivan ajokykyyn, mutta tällä hetkellä ei heillä ole tarjota mitään testipatteristoa, joka varmuudella ennustaisi ajokyvyn tilan. Ajokykyyn vaikuttavat myös monet kompensatoriset seikat kuten esim koulutustaso ja adaptaatio. Testi löytää tällä hetkellä aika hyvin ne, jotka eivät enää kykene ajamaan, mutta spesifisyys on huonompi, eikä pelkästään neuropsykologisen testin tuloksen mukaan voi aina katsoa vanhuksen olevan kykenemätön ajamaan turvallisesti autoa.
Usein tarvitaan myös toiminnallisia testejä eli ajokoetta. Ajokoe olisi sallittava tehtäväksi potilaan omalla autolla, joka yleensä parhaiten on soveltuu potilaan fyysisille ominaisuuksille. Asiaan perehtyneen toimintaterapeutti tarkastaa optimaaliset ajo-olosuhteet. Joskus ajokoe suoritettaisiin sillä reitillä, mitä vanhus pelkästään käyttää. Ajokokeesta olisi tultava tapahtuma, jossa vanhus voi osoittaa ajokykynsä, mutta jossa hänelle on mahdollista osoittaa myös ajoturvallisuuden merkittävät puutteet. Rajatapauksessa vanhuksen tulisi saada ohjausta ja opastusta ja harjoitusta ajoneuvon hallinnassa. Tarvitaan psykologeja ja erityisiä ajo-opettajia perehtymään vanhusten ajokykyyn siten että löydetään hyvä tasapaino ajoturvallisuuden ja vanhuksen liikkumismahdollisuuden välillä.

Mielestäni kaikissa esityksissä korostui positiivinen asenne vanhuksen ajokykyyn: on olemassa tietysti sairauksia, jotka estävät vanhuksen ajamisen, mutta eivät suinkaan aina, ja vanhuksen ajokykyä tulee tukea ja sitä voidaan kehittää. Esittäjät ymmärsivät hyvin, että tarpeeton rajoittaminen muuttaa kohtuuttomasti vanhuksen sosiaalista ympäristöä.

Tämän kaltaiset järjestelyt olisivat kovin tarpeen Suomessakin , jossa välimatkat on pitkät ja julkisia kulkuneuvoja ei ole tarjolla tarpeeksi. Lisäksi suomalainen mökkikansa haluaa päästä hiekkatien päähän savusaunan laiturille vielä sitten vanhanakin-turvallisesti .

Riitta Antikainen
ger.yl Oulun Kaupunginsairaala
ma ger.prof
Oulun Yliopisto

3rd Congress of the EUGMS, Vienna, Austria, 15-18 September, 2004