Lonkkamurtumapotilaiden hoito - Käypä hoito-suositus tulossa

Geriatri Tiina Huuskon kommentti:
Ei ole olemassa yhtään julkaistua tutkimusta, jossa olisi randomoitu varausrajoitus/vapaa varaus lonkkamurtumapotilaan hoidossa leikkauksen jälkeen. Tuskin sellaista tehdäänkään. Minna Raivio ym on julkaisu painossa, jossa on selvitetty dementiapotilaiden varausrajoitusten merkitystä ja todettu, että he eivät rajoituksia kykene noudattamaan ja jos ei mobilisoida niin ennuste on HUONOMPI. Tämä oli vertaileva, ei randomoitu. Jossain päin Suomea suositeltu varausrajoitusjuttu näyttää olevan "suomalainen viritys, jolle ei ole tieteellistä perustaa". Vuodelevossa vanhuksen lihasvoima heikkenee nopeasti, yhden julkaisun mukaan jopa 5 % / päivä. Oman tutkimuksen mukaan lonkkamurtumapotilaan ennuste on selkeästi huonompi, jos häntä ei ole saatu mobilisoiduksi 2 viikon kuluessa lonkkamurtumaleikkauksesta. Saksalaiset ovat hiukan tutkineet tätä varausasiaa ja todenneet pienellä potilasmäärällä, että lonkkamurtuman jälkeen vanhukset luonnollisesti alkuviikkoina varaavat leikatulle raajalle vähemmän kuin ei-leikatulle. He ovat myös laskeneet leikattuun lonkkaan kohdistunutta vääntöä ja todenneet, että vuoteessa alustastialle siirtäminen aiheuttaa suuremman väännön kuin kävely. Lonkkamurtuman suomalainen käypä hoito -työryhmä tulee suosittelemaan, että potilas pitää operoida niin, että murtuma saadaan niin stabiiliksi, että mobilisaatio voidaan käynnistää ensimmäisenä postoperatiivisena päivänä. Varaus sallitaan. Poikkeuksena tietenkin subtrokanteerinen murtuma, joka aivan oma juttunsa ja jossa yleensä pitkiäkin varausrajoituksia joudutaan noudattamaan. Espoossa, jossa olin paikallisen lonkkakuntoutusosaston vastaavana lääkärinä marraskuulle asti (ja myös Keski-Suomen keskussairaalan vanhusten kuntoutusosastolla sama käytäntö) noudatetaan yhteisymmärryksessä ortopedien kanssa seuraavaa: Puoliprototeesileikatut saavat tietysti heti varata. Subtrokanteeristen osalta tehdään juuri niinkuin ortopedi suosittelee. Osteosynteesillä hoidettujen troch/kollum osalta, jos ortopedi suosittelee varausrajoituksia hänen täytyy se perustella kirjallisesti sairauskertomukseen. Potilasta ohjataan noudattamaan niitä. Jos potilas ei kykene noudattamaan rajoituksia (yleensä ne dementoituneet) ANNETAAN VARATA VAPAASTI. Tällä systeemillä ei ole tullut mitään ongelmia Espoossa eikä Jyväskylässä. Jyväskylässä oli n 250 kuntoutustutkimukseen kuulunutta lonkkamurtumapotilasta (väitöskirjatutkimukseni Kuopioon 2001, dementiapotilaiden osalta tulokset julkaistu BMJ:ssä). Vapaa varaus ei aiheuttanut yhtäkään naulan/ruuvin tms irtoamista. Irtoamiset/pettämiset tms sattuivat henkilöille, joita ei oltu saatu mobilisoitua huonokuntoisuutensa vuoksi (olen käynyt itse kaikki sairauskertomuksen läpi
1. vuoden ajalta). Ruotsissa leikkaustekniikan osalta kulttuuri on sillä lailla erilainen, että puoliproteesia käytetään enemmän kuin muualla. Naulauksella vanhuksella lyhyen tähtäimen ennuste (kuolleisuus) on ehkä parempi, mutta joudutaan useammin uusintaleikkaukseen. Dementia sinänsä ei ole ryhmämme mielestä syy muuttaa leikkaustekniikkaa, mutta tärkeämpää kuin fiksaatiometallien hoitaminen on POTILAAN kokonaisvaltainen hoito ja kuntoutus ja välitön mobilisointi.