Lisää silmätaudeista

Katarakta eli harmaakaihi tarkoittaa silmän linssin samentumista, maailmanlaajuisesti se on yleisin yksittäinen sokeutumisen syy. Linssin rakenneosat (solut ja valkuaisaineet) eivät elämän aikana uusinnu, mutta on laskettu että ihanteellisissa oloissa linssi säilyy läpinäkyvänä 120 vuoden ajan. Linssin puolesta näkö pitäisi siis säilyä hyvinkin iäkkäillä. Miksi näin ei monen kohdalla tapahdu, vaan näön heikkenemisen takia joudutaan - nykyään onneksi varsin hyvän lopputuloksen takaaviin - kirurgisiin hoitoihin.

Ikääntymiseen liittyvän kataraktan syntyä ennakoivia tekijöitä on todettu muutamia kymmeniä, mutta todellisten syy-yhteyksien löytämistä vaikeuttaa kataraktan yleensä hidas kehittyminen. Syyt voivat olla jo sikiökaudessa, koska pienipainoisuus imeväisiässä ennustaa linssin samentumista myöhemmin elämässä. Ympäristötekijöiden vaikutukseen taas viittaa amerikkalaisessa sairaanhoitajien seurantatutkimuksessa todettu pitkäaikaiseen (yli 10 vuotta) C-vitamiinin käyttöön liittyvä pienempi kataraktariski. Vaikka myös asetosalisyylihapolla ja estrogeenilla on mahdollisesti suojaavaa vaikutusta, kataraktan ehkäisymahdollisuudet ovat kuitenkin tällä hetkellä varsin epäselvät ja äskettäisessä Lancetin pääkirjoituksessa arvioitiin (tämänkin) kysymyksen selvittämisen vaativan kontrolloituja hoitotutkimuksia.

Lancet 1998, March 28, 925-926