Sopimattomat lääkkeet vanhainkodissa - mikä on haitta?

Vanhusten lääkkeiden käytöstä on paljon mielipiteitä, mutta lisääntyvästi myös tutkimusta. Suomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin vanhuksille "sopimattomien" lääkkeiden (määritelty ns. Beersin kriteerien perusteella) käyttöä 425:lla vanhainkoti- ja sairaalapotilaalla. Heidän kuolleisuuttaan ja sairaalahoitojaan myös seurattiin kahden vuoden ajan. Tutkittavien keskimääräinen ikä oli 86 vuotta ja noin 60 % heistä oli eriasteisesti dementoituneita. Runsaalla kolmanneksella oli käytössä jokin mahdollisesti sopimaton lääke, niistä tavallisimpana nukahtamislääkkeenä käytetty tematsepaami. Muita käytössä olleita sopimattomien lääkkeiden listaan kuuluvia lääkkeitä olivat verenkiertohäiriöissä käytetty dipyridamoli, vanha masennuslääke amitriptyliini sekä virtsankarkailun hoidossa käytetty oksibutyniini. Yleisesti ei dementiaa sairastavien ja ei-sairastavien välillä ollut eroa sopimattomien lääkkeiden käytössä.
Vaikka määritelmän mukaisten sopimattomien lääkkeiden käyttö näyttikin varsin tavalliselta tässä aineistossa, on huomattava, että myös "sopimattomia" lääkkeitä voidaan perustellusti tietyissä tilanteissa käyttää. Esimerkiksi dipyridamolin on todettu antavan asetosalisyylihappoon yhdistettynä vielä lisähyötyä aivoinfarktin ehkäisyssä. Tämän tutkimuksen tärkeä havainto oli se, ettei sopimattomien lääkkeiden käyttöön liittynyt ylikuolleisuutta tai lisääntynyttä sairaalahoitotarvetta. Lääkkeiden sopimattomuus on siis varsin suhteellinen käsite, koska niillä voi kuitenkin olla hoidollista arvoa tietyille potilaille.

Raivio ym. Drugs Aging. 2006;23(4):333-43